Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

                                     Hevi-ilta 20.5.2017 Lauantai

actactA.C.T : Circus Pandemonium (2014)  (5 biisiä)  T)

Ruotsalaisella progressivisella rockilla markkinahumu käyntiin. Tarjolla oli vuonna 1995 Fairyland
nimellä startanneen orkesterin viides pitkäsoitto. Nykyisen vokalistin Herman Samingin olen kuullut
laulamassa Magnus Karlssonin erinomaisella Freefall (13) levyllä. Intron jälkeen soiva "The End"
antaa heti ilmi progeen taipuvaisuuden ja sirkusteeman. Tomi: "Tällaista Dream Theater, tällaista".
Juu, mukavasti löytyy koukeroa ja vinkkeliä, mutta biisin ehdoilla mennään. Seuraava "Everything's
Falling" on huippubiisi ja käy ilmi että myös kosketinmies Jerry Sahlin ja kitaristi Ola Andersson
osallistuvat laulutalkoisiin. Kolmonen "Manager's Wish" on kowa! Modernia pomppia perhana! Sieltä
löytyy seasta STYXin lauluharmonioita, LE ROUX pianoa ja RUSSIANin ennalta-arvaamattomuutta. "A Truly Gifted Man" antaa tooodella vahvat VALENTINE/VALENSIA tuntemukset versessään. Johtuu myös laulajan äänestä. Ja sitten kertosäkeestä nasahtaa mielleyhtymä NIK KERSHAWiin. Uskomatonta pakettia eri tyyleistä tässä kasataan, suu leveässä virneessä kuuntelijalla. Biisin loppuun vielä supermagee pompsyna ja clasico on valmis. Muu biisi duuria ja loppu puhdasta kaihoa = ässää! Albumi keskellä on potpuri upeita minuutin stygejä ja sielläkin VALENSIAn Blue Albumin (04) mieleen tuova huippu ralli "Look At The Freak" pistää ihoa törrölleen. Jätkät eivät ole välittäneet mitään muiden mielipiteistä vaan ovat ladanneet "The Funniest Man Alive"en BEATLES versen joka kiihkeytyy parhaasen 70's pomp kertsiin ja  moderni soolospotti rulaa. Killer skiva! Montako huutomerkkiä jo? Lähtipä peijaiset tykisti liikkeelle ja koitahan Tomi hommata tuo 2016 ilmestynyt live dvd ja missäs seuraava vesi kielellä nyt odotettava kiekko viipyy?

 

Tomi: Aktiin tuli tutustuttua juurikin Peten mainitseman Karlssonin Freefall levyn jälkeen, kun satuin huomaamaan Silence (2006) kiekon huutonetissä. Hyvä kiekko mutta tuolla ei vielä iltamabarrieria rikottu. Kiinnostus oli kuitenkin kova saada lisää tätä kieroa svedutanhua lautaselle ja cdonilta löytyi bändin seuraava albumi eli kahdeksan vuotta(!) Silencen jälkeen tehty Circus Pandemonium. CP oli vielä piirun verran kowempaa kamaa edeltävään verrattuna joten oli helppo päätös iskeä tavara lauteille. Aloitus nelikon soittelin suoraan ja onhan siinä kova kärki levylle! Melodiat on sopivan kieroja mutta onnistuvat silti hivelemään korvia ja näinhän ne parhaat progehtavat jutut tekee. Saming/Sahlin/Anderson laulajakolmikko on kaikki todella päteviä äijiä ja soitto kulkee virheettömästi ja jatkuvasti uusia mielenkiintoisia polkuja etsiskellen. Settiin mahtui vielä superkova "The Funniest Man Alive". Yhtye oli todella aktiivinen (hah) 2000-luuvn alussa jolloin iskivät pöytään kolme lättyä ja noita pitää nyt koittaa metsästää. Ja toki se livekin yritetään hanskata jotta saadaan musiikille myös kasvot.

 

TalismanTalismanTalisman : Humanimal (1994)  (5 biisiä)  (P)

Bändin kolmas levy ja ehkäpä paras. Eka S/T (90) ja Genesis (93) myös erinomaisia, mutta tässä on eniten jytää ja hiton loose ja irtonainen fiilis, biisit rullaa niin maan perkeleen sutjakkaasti. Myös Marcel piti tätä parhaana Talismaani lättynä. Harjoitukset, sessiot ja biisinkirjoitus sujui hyvässä vibassa ja sehän kuuluu. Biisit on jammailtu kondikseen. And then a little bit of groove... tokaisin kiekon alettua. Bro tunnisti Jeffin eikä aikaakaan kun bändikin sujahti suustaan. 94 oli pahaa aikaa melodiselle rokille, Tomi sanoikin: "jenkeissä ei tullut enää yhtään melorok levyä jolla näin hyvin tuotetut lauluraidat". Basso soi siististi pinnalla, Marcel Jacob, soittoasi kaivataan. Suurimman osan ajasta kitarakin toistaa bassokuvioita, uniikin kuuloista kamaa nykyaikana tää trademark Talisman soundi. Jacobilla oli hallussaan 8 eri versiota levystä ja siitä piti jossain välissä tullakin tuplalevy, kun matskua oli niin paljon. Lopulta parhaat valittiin yhdelle cd:lle. Japaniin Jacob antoi vapaat kädet levyn koostamiseen eikä Marcel ollut siihen valikoimaan kovin tyytyväinen. Rumpupallillahan Jake Samuels antoi tilaa Jamie Borgerille (TREAT). Vihkosessa on hyvää Marcel läppää mm. "Seasons" biisin wah wah äänityksistä. "D.O.A.P.S."ista Tomi tuumasi: "Yx parhaita biisejä missä funkkiskitan läpsyttely toimii, Talisman juna joka kulkee neljällä raiteella". Killeribiisi ja toi Jacobin bassomöyry toimii hyvin mattona kaikelle funkille. Kertosäe pistää riffit pinoon ja Soton laulumelodiat mieleen. Nimibiisin draivi pistää miettimään kuuluuko Humanimal '94 ilmestyneiden levyjen top viiteen vaiko top kolmeen. Mulla oli tästäkin 2-cd:n versio jossa extra biisit tokalla kiekolla ja pakko on sanoa etteivät ne aivan pärjää emolevylle. Hyvin ovat poijjaat valinnet kerman isosta kasasta. Tähänhän se  Talismanin taika sitten kiteytyykin. Seuranneet albumit Life (95) ja Truth (99) tarjoavat joitain helmiä, mutta ideapankki oli ehtynyt. 2003 vuoden Cats And Dogs kiekkoa en ole löytänyt järkevään hintaan, se on oop Frontiers kiekkojen taakka. Vimoseksi jäänyt 7 (06) löytyy hyllystä eikä tuoreeltaan päässyt iltasoittoon. On uusintakierroksen aika selkeästi sille.

 

Tomi: Huikea Ronny Lahden tuotanto, Marcelin äijjä basso, Fredin terävä skitta, JSS über mahtava sekä kekseliäs vokaaleissa ja kuorot kohillaan eli perfect groove man shit! Näin olin skriivannut vihkoon "Colour My XTC" biisin kohdille joten toisin sanoin melko tykki alku Humanimal levyllä. "Fabricated War" ja Borger kannuttaa kuin eläin! Älytön meno päällänsä ja vaikka meni onkin iskevää sekä melodista niin tuntuu ettei tätä lättyä tehdessä ole mietitty hittejä vaan tehty miltä tuntuu ja se on kantanut hedelmää. On ainakin ihan omassa karsinassa tyylillisesti tämä orkesteri. "Tainted Pages" funkkaa ja groovaa kuin elukka ja "TV Reality" on Soton omakohtainen tarina televisioriippuvuudesta. Hieno veto taas, JSS iskussa ja biisissä myös pieni hatunnosto Dire Straitsille. "Seasons" on perushyvä Taliskiivu ja "All + All" ilmavan irroittelevan soulahtava rakkaudentunnustus jossa Jeff pääsee tulkitsemaan todella vapaasti. Pienen hengenvedon jälkeen tärähtää "D.O.A.P.S." ja tämä on fucking classic! Jacob luo mahtijameille pohjat, Åkesson in action ja ihan mahtavaa verse sekä kertsityöskentelyä a´la mr. Soto. Perään toinen killeri missä kaikki kohdat toimii eli puhun tietenkin raidasta "Blissful Garden". Skittasoundi tuossa on vitun rankka melorok bändille mutta kun se toimii niin se toimii. "Lonely World" on hiukan suorempaa kamaa melodiaa kuitenkaan unohtamatta eli another goodie. "Delusions of Grandeur" on taattua Talislaatua funkkigrooveineen jonka jälkeen fiilistellään skitta&Soto siivulla "Since You´ve Gone". Kappale numero 12. on sitten tiukalla paatoksella etenevä nimibiisi jossa viisaita mietteitä lyriikoissa ja levyn päättää tyylikäs soul herkistely "Doin´ Time Wit´ My Baby" jossa Soto elementissään. Kova cd ja maailmassa oli vain yksi Marcel Jacob. En tiedä pärjääkö ihan yhtyeen debyytille jos vertailla pitää mutta ei ainakaan kauaksi jää. Julkaisun kakkoslevyllekin oli jäänyt oikein hyvää materiaalia joten on pojilla tosiaan ollut mistä valita.

 

TannaTannaTanna : Eedenistä Itään (1993)  (5 biisiä)  (T)

Ohhoh, nyt tuli kyllä puskista tää Pudasjärveläinen platteri! Laulusta tunnistin keissin kun vasta Tikkasen nykypumpun PRAYERin tokaa Dangerin In The Darkia (12) olin veivannut. Kysessä Tannan kolmas ja samalla viimeinen studiokiekko. Jostain oli löytynyt stockia levystä Arctic Rock nettikauppaan. Hämmentävää pitää näpeissään tuliterää cd:tä vuodelta 1993. Avaava nimibiisi kaartaa sinne kantrin puolelle hieman ja singer songwriter kamaankin, mutta toka "Veneellä Kiinaan" pistää aor:ää tiskiin. Pirun hyvä skittariffi tässä ja ihmettelenkin kun ei mahtunut Tomin soittolistalle. Tää ois ollu hyvä sinkkulohko, kuin luotu radiosoittoon. I like a lot. Hyvä meno jatkuu kolmosessa "Pakotie". Ihan ässä melorokkeri 80-luvun viballa ja tyylitajulla tehtynä. "En Tahdo Sua Nyt" soi seuraavaksi ja siinä viehättää keskitempoinen melankolisuus. Kosketinsoundi on sitä ihtiään ja soolokin pelittää. Perhana, olisko vähän ultrasupermakeaa jos Tikkanen vetäisi nää biisit PRAYERin seuraavalle levylle, häh? "Hulluna Sinuun" alkaa hienon moodysti ja kiihtyy midtempoon. Synamatto luo tunnelmaa taustalle ja hieno yksityiskohta on kun toinen versekierros vedetään instrumentaalisti. Loistavaa kitaran näppäilyä parhaaseen Mark Knopfler tyyliin myös tarjolla. "Rock'n Roll Taivas" niittää sen seinään, että Tapani osaa nämä muistelu biisit (niin kuin Prayerin KP). Unien aatelissa tavataan rocklegendoja Lynotista Hendrixiin. Siivu nousee kovatasoisen kiekon parhaimmistoon. Hyvä biitti ja synamotiivi, tarttuvat sanat tarttuvassa kertosäkeessä. Perhana, Eedenistä Itään on suomi aor:n aatelinen.

 

Tomi: Jees, siinä kävi niin, että kun etsiskelin Prayer mehuissani Tanna levyjä netistä (tietäen, että melko turhaan) sattui silmiin Arctic Rock nimisen firman nimi ja teksti, että heillä olisi tarjolla muutama kappale uuden uutukaista varastosta löytynyttä Eedenistä Itään cd-levyä. Ei muuta kuin sisäänkirjautuminen ja tilausta tekemään. Ja olihan se mahtavaa, kun levy osoittautui niin hienoksi, että iltamiin asti pääsi. Aivan kuin monet amerikkalaisetkin bändit on Tannakin vuonna ´93 julkaissut varmasti sen parhaan työnsä, kun soundi, soitto, tuotanto ja biisimateriaali on viety äärimmilleen. Eipä tässä mitään isompaa valittamista ole, kasibiisi taisi olla heikoin mutta muuten tarjolla on erittäin ässää suomi aor:ää. Upeaa olisi jos jonain päivänä jokin taho laittaisi ne orkesterin kaksi ensimmäistäkin albumia cd:nä tarjolle mutta tuo taitaa olla toiveajattelua nykypäivänä. Petelle vielä tiedoksi, että "Veneellä Kiinaan" oli kyllä merkittynä kuudenneksi soittoon ja oli ekaa raitaa edellä mutta en halunnut rikkoa first track barrieria. Jäi siis vähän syyttömänä kärsijän osaan, u know the deal ; )

 

MastodonMastodonMastodon : Emperor Of Sand (2017)  (5 biisiä)  (P)

Tomille totaalinen blackout ja piti laittaa cd äijän kouraan ennen kuin silmät kirkastuivat. Tää oli nyt eka Mastodon kiekko jota oikein tuli venattua ja heti ilmestyttyään ostettua. Mukana ei ole making of devaria kun ukkelit latailivat youtubeen moniosaisen (7 osaa) dokumentin kiekon teosta ja äänityksistä. Niitä tuijotellessa se hype tietysti sitten nousi eikä tarvinnut kyllä pettyä. Olin Vantaalla komennuksilla duunissa ja ostin levyn Jumbon Prismasta neljän Stadin Panimon American Pale Alen kera. Eikun hotellille kuuntelemaan ja hörppimään. 2 kertaa lysnasin ja heti tykkäsin että himpun edellistä levyä vielä kowempi kokonaisuus. "Sultan's Curse" on hyvä avaus, perusmastoa. Toka "Show Yourself" on sinkkubiisi 3 minsan kestossaan. Mainio promovideo ja pallinaamojen mielestä liian kevyttä, niinpä tietysti. Albumin ydinkamaa tarjoaa mestarillinen kolmikko kipaleita järjestysnumeroilla 6-8. Nykyisen meille kelpaavan ja iskevän Mastodonin tykitystä. Raskautta, melodisuutta, progeilua ja runsaasti yksityiskohtia. Ylivoimaisesti paras moderni amerikkalainen metallibändi.

 

Tomi: Näin etiäisen ennen iltaa, että Pete soittaa Mastodonia (jonkin verran pitää olla hajulla mitä sieltä voi olla tulossa) enkä muista bändin nimeä millään ja näin sitten todella tapahtui! Ei saakeli voi mitään ; ) Jees, Emperor of Sand alkaa hyvin tyypillisellä Mastobiisillä "Sultan´s Curse" mikä ei ole mikään haukahdus vaan hyvä raita kyseessä jossa välikohta erottuu mukavasti. Kappaleet 2. "Show Youself" ja 4. "Steambreather" on sinkkulohkaisuja ja hiton hyviä sellaisia. Ja ne videot on vaan perkeleen hienoja! Näiden välissä soi "Precious Stones" missä pannaan rumpali Dailor kunnolla töihin ja skittamiehet Hinds sekö Kelliher ovat ässinä välikohdassa. "Roots Remain" on moniosaisempi tapaus, näpsäkkä raita jossa hienoa sooloa loppupuolella. Sitten on vuorossa iltamissakin soinut kolmikko "Word to the Wise"/"Ancient Kingdom"/Clandestiny" ja kyllä nämä onkin kovia biisejä perkkeles! Perään jäbät on laittaneet sitten ehkä kiekon vaikeimmat kiivut "Andromeda"/"Scorpion Breath" joten ei tässä kuulijaa liian helpolla päästetä. Levyn päättää lähes 8 minuuttinen "Jaguar God" mikä on pitkään mukavan kevyt kunnes loppupuolella rankistellaan. Pätevä albumi taas jätkiltä ja jospa sieltä ensi vuonna olisi taas uutta musaa tuloillaan. Bro antoi kuunneltavaksi myös muutama kuukausi levyn jälkeen ilmestyneen ep:n Cold Dark Place mikä esittelee vielä melodisemman ja hidastempoisemman Maston ja täytyy sanoa, että tosi hyvää kamaa tuossa neljän biisin kattauksessa. Mielenkiintoista nähdä tarttuuko tämä tyyli yhtyeeseen isomminkin vai mitä kummaa äijät tarjoileekaan seuraavalla pitkäsoitolla.

 

FiretribeFiretribeBrother Firetribe : Sunbound (2017)  (5 biisiä)  (T)

Hitto, intron soundeista ja tuotannosta päättelin artistin oikein. Bro: "Paras BF levy!". Aika kova väite, olimme kuunnelleet kiekon yhdesti alle Kuopion reissulla eikä se siellä autossa kyllä auennut. Sunbound onkin herkkujensa kanssa ns. slow burn kamaa. Joka kuuntelulla saa lisää ja homma aukenee. Täytyy nostaa peukkua sille ettei BF jää makaamaan samaan 80's tyylipoteroon vaan muuttelee hienosäätöjä ja suuntimiaan aina, joskin hienovaraisesti. "Help Is On The Way" olisi ollut parempi sinkkulohko. Albumin ainoa weak spot on juurikin videobiisi "Indelible Heroes", on sekin kasvanut mutta silti. "Taste Of A Champion" huokuu Survivoria eikä vähiten versen säksättävän tiikerinsilmä skitan vuoksi. Biisi voisi olla Rocky ysin soundtrackiltä. "Last Forever" on helevatan hieno early 80's aor veisu.Kertosäe jää kupoliin ja masterful finesse paistaa läpi ja vakuuttaa. Mukavaa kaihoa lyriikoissa hyvien aikojen kestosta ja stemmat herkistää juuri sopivasti. "Give Me Tonight" rokkaa välissä ja sitten saadaan taas nannaa. "Shock"in pinnan alla kuplii ja tapahtuu, pitkään haudutettua aor-pataa miedolla
lämmöllä ja tempolla. Kappaleessa on tilaa joka genren ruotsalaisilta ja oikeastaan kaikilta muiltakin nykyään puuttuu. Välillä vähemmän ON enemmän. Juma että on täyteläiset soundit "Strangled" biisissä. Joitain haittaa kun kitara on enemmän taustalla miksauksessa, eikä niin raakana kuin kahdella ekalla BF levyllä. Noh, ne voi kuunnella Eclipseä, tämä on puhdasta aor hekumaa parhaalla tuotannolla koko maailmassa tällä hetkellä. Olisin rikkonut 6-track barrierin kappaleella "Heart Of The Matter". "Big City Dream" on hitaasti huokosiin hiipivä ässä. Tomille iski varmaan ekalla, mä tarvin enemmän lämmittelyä mutta sitten kun uppoaa niin uppoaa. Pekkakin kehittynyt laulajana rutkasti. Ennen veti täysillä from the get go ja nyt löytyy taidokasta forcen käyttöä tarpeen mukaan. Paras BF kiekko? Kyllä!

 

Tomi: Näinhän se on, Brother Firetribe paranoo ajansaatossa kuin se vanha vinetto. Mukava tässä on vanheta soittajien kanssa, kun musiikkimaku muuttuu samaan tahtiin eli aina ei tarvitse kaahata satasella vaan koukataan välillä se sivutie missä ei saa ajaa kuin neljääkymppiä. Videobiisin valintaa kritisoin minäkin vaikka sekin on jo toki noussut hyväksi raidaksi. Ehkä tuossa on ajateltu, että biisin sanoma puhuttelee kansaa ja ehkä on näin tehnytkin mutta iskevämpi kappale kuten juurikin tuo avausraita olisi epäilemättä antanut kiekolle kovemman boostin. On helppo sanoa, että BF painii tällä hetkellä omassa sarjassaan sillä ei näin osaavaa ja tyylitajuista porukkaa taida olla muualla aktiivisena juuri nyt. Levy on täynnä ässää sekä vielä kovempaa kamaa ja bro tuossa jo levyä kävikin ansiokkaasti läpi. "Big City Dream"in kertsi menee kyllä tämän vuosisadan top vitoseen ja muutenkin tuossa on tavoitettu niin se 80-luvun ydin, että ei voi kuin kyyneleet silmissä nauttia. "Heart of the Matter" oli vihkossa kyllä ympyröitynä kuudentena soittoraitana mutta olenko sitten jättänyt pois, ei voi muistaa. Vaikka tässä katseet siirtyykin pikkuhiljaa odottelemaan jo uutta matskua niin tehkää jätkät ihan rauhassa töitä ja antakaa aihioiden hautua. Ei ole mitään syytä epäillä etteikö heput toimi juuri näin joten uskon, että seuraavakin lätty on vähintään yhtä hieno levy kuin Sunbound.

 

Pride of LionsPride of LionsPride Of Lions : Fearless  (2017)  (6 biisiä)  (P)

Laitoin sitten härmä aor-taitureiden perään ehtaa vuosikerta hemmoa: Jim Peterik palaa ruotuun kuudennella Pride Of Lions kiekolla todella heikon Immortalin (12) jälkeen. Avaavalla "All I See Is You!"
siivulla kuullaan maukkaasti jopa KANSASin fiilistä viulun buustaamana, mainio retrogoodie. "The Tell"
on ässä! Saakelin kova raita täynnä moodya kasikytluvun aor fiilistä. Muija pettää ja yksityiskohdista mies saa asian selville >> The Tell. Hienot sanat ja kimppavoxit Petrik + Hitchcock. Ei niin yllättäen foorumeilla tätä kappaletta ei yleisesti mainita/kehuta hyväksi. Vitun apinat. Toby laulaa paremmin kuin koskaan raidalla "Silent Music". Äänen voimakkuutta säädellään vakuuttavasti ja sanojen painotukset on sieltä CHICAGO/TOTO west coast osastolta milloin asiaan vielä oikeasti panostettiin. Kun vielä sanoitukset ovat hienot ja melodiat osuvat sieluun niin POF klassikko on valmis. Nimibiisi on uplifting voimaannutus rokkeri. Kaikilla on voittajan olo tämän kuultuaan tai ainakin extra poweria hihassa. Lisää voimaa eetteriin antaa ysi "Rising Up". Kappale rullaa myös posienergyä kupoliin ja angsti poistuu ja sä voitat vaikeudet. Tomi: "Tärkeää että kertsosäkeen jälkeen jää woimakitara jauhamaan ja voitontunne jää päälle". Levyn perspuolella on pari heikompaa slovaria, ne kun skippaa niin jäljelle jää timmi 10 raitainen platta. Vielä virtaa Peterikin sydänveri.

 

Tomi: Peterik pääsi kyllä jekuttaan heti kärkeen sillä niin Kansasilta Fearless kiekon ensimmäiset sekunnit kuulostavat. Hyvä avausraita tuo "All I See Is You" ja viitoittaa tietä levyn ekalle puhdasta kultaa olevalle "The Tell" kiivulle. Kylmät väreet kropassa ja hitto, että voikin rullata mahtavasti koko kestonsa ajan tämä herkkupala. Joo, joskus kyllä kummastuttaa nuo muut alan harrastajat valinnoillaan mutta jospa me ollaankin jo saatu ammattilaisten status eli painitaan ihan eri sarjoissa tiedon, kokemuksen ja ymmärryksen suhteen ; ) No niin, pitää kehua välillä itseään, kun kukaan muu sitä ei tee. Palataanpa Pride of Lionsiin ja levyn seuraava laulu "In Caricature" on Peterikin Survivor kenkälaatikosta ja oikein näppärä hyvän mielen biisi. "Silent Music" on stanan kova, kaikki kohdat toimii ja tykkään miten versen viimeinen sana lausutaan aina pienellä viiveellä, oliko Mäkkärillä jossain kappaleessa samalla tavalla? Nimibiisi on tosiaan upea hieman nopeampi ja rankempi veto jonka kertsi rulettaa sillä viisii, että on ihan pakko laulaa mukana. Kokeilkaa vaikka! "Everlasting Love"n vahvuudet on tunnelmassa mikä koskettaa ihan eri tavalla kuin muilla nykyartisteilla ja "Freedom of the Night"issa kostutetaan silmät Jamisonin muistolle. Tähän väliin pitää minunkin todeta, että molemmat laulajat on hiton kovassa formissa! Illassa soinut "Rising Up" on sitten loppulevyn kovin kipale ja siinähän on myös se pikkuripaus kaihoa mikä auttaa kohottamaan biisin ihan sinne vuoren huipulle. Kyllä se on niin, että toivottavasti Jimin old school kynä pysyy terävänä vielä pitkään sillä miehen tuotanto hakkaa edelleen vähintään 80% kilpailijoista.

 

PagesPagesPages : Future Street  (1979)  (6 biisiä)  (T)

10% fuusiota ja loput west coast aor:ää = win. MR. MISTER dynamo Richard Pagen bändi Pages teki kolme
albumia ja kaksi niistä löytyi hienosta japsikampanjasta Aor City 1000. Debyytti S/T (78) meni suoraan hyllyyn. Sillä kolme salettia soittoa ja loput ihan ok kamaa. Koolia oli että tunnistin Richardin lauluäänen ja siitä yhdistin Pagesiin. "I Do Believe In You" starttaa kiekon hittihakuisesti, mutta menestystä ei tullut. Hienon soft rockerin ovat koveroineet sittemmin mm. AMERICA ja FRANK STALLONE. Nimibiisin kombo rockverset plus fuusiokertsit voi hämmentää nykykuulijaa. 70- 80-lukujen taitteessa fuusiota kuuli ihan päivän popissakin, toimii pirun hyvin meidän korviin. "Who's Right, Who's Wrong" pisti illan ekat saksofonit kuulolle tunnelmoiden siellä late night osastolla hyvinkin muhevasti. Logginsin Kenny buustaa biisin taustalauluissa. Kennyltä meni kaksi lättyä suoraan hyllyyn, mutta mies ehti vielä Pagesin jahdin kannelle. "Chemistry" pistää bassokuviota pintaan, Marcelille vähän kaveria tästä. Viilipytyn viilee siivu progahtavaa fuusiojatsia ja rockia, Richard laulaa komeesti. Groove! tulee ekana mieleen päästösraidasta "Keep On Movin'". Svengi rulaa ja tunkee kajaareista suoraan oluen kyllästämään aivomassaan infektion tavoin, jalat alkavat tamppaamaan eikä voi lopettaa. Perfectoa torvisektiota messissä. Future Street tarjoaa mahtavan annoksen ultra slickiä, inspiroitunutta ja erittäin monipuolista soft rockia genren ystäville. Harmi ettei suuri yleisö tätäkään levyä löytänyt ja siksi Epic tiputti bändin rosteristaan. Pojat yrittivät vielä kerran Capitolin leivissä ja se kiekko pitäisi jostain löytää myöskin kuulolle.

 

Tomi: Olihan mahtavaa, että kakkos Pages oli iltamasoiton veroinen lätty! Enää sitä ei niin paljoa ihmettele mistä ja miten se Mr. Mister aikoinaan musiikkimaailmaan ilmestyi, kun Pagella oli takana jo mukavan mittainen ura kuitenkin. Pages bändissä mukana myös kiipparisti Steve George joka jatkoi Richardin ohella Hra. Herraan. Yhtään heikkoa raitaahan tästä ei löydy, kolmonen "Take My Heart Away" sekä seiska "Two People" oli helppo jättää soittamatta, kun ovat ne hempeimmät kappaleet ja "Who´s Right Who´s Wrong" oli muutenkin paras kiekon tästä osastosta. Seikkaileva "Chemistry" ja maukkaalla groovetempolla etenevä ja väliin jopa diskoileva "Keep on Movin´" ovat tällä hetkellä meikän ykkössuosikit. Tykkään levyn kansikuvasta joka tuo esiin tuota fuusio puolta. Myyvähän se ei välttämättä ole ollut, jätkien naamoilla älpee olisi varmasti tehnyt enemmän tiliä. Vihkosesta löytyy myös hieno NASAn tiloissa otettu valokuva josta avaruusfirma saa krediiteissä kiitokset. Kolmas levy pitää ilman muuta saada jostain poikain ihmeteltäväksi.

 

EnboundEnboundEnbound : The Blackened Heart  (2016)  (6 biisiä)  (P)

Tein niin, että vaikka Enboundin vuonna 2011 ilmestynyt debyytti on venannut hyllyssä jo vuosia, niin laitoin soittoon tämän uudemman. Soittojamiekkoset ovat piiloutuneet salanimien taakse ja laulaja Lee Hunterin takaa paljastuu WORK OF ART tuttu Lars Safsund. Rumpali Mike Cameron Force on Mikael Hornqvist ja ZONATA löytyy historiasta. Heppu on pääasiallinen biisinikkari Enboundissa. Kitaristi Marvin Flowberg ja basisti Swede O'den lienevät myös aliaksia, mutta en tiedä totuutta nimien takana. Guest voxeja käy
heittämässä Linnea Wikström (KAMELOT) ja hyvältä kuulostaa. Albumin on tuottanut Jacob Hansen ja sehän
on aikalailla takuu muhevasta sonicista. Melodista metallia on pelin nimi, mutta biisien kuviot ja
sovitukset eivät mene ihan kliseiden mukaan. Sanoisin jopa että bändillä on omaa tyyliä tässä täyteen tungetussa genressä. Tomi: "Huomaa heti et laulajalla etu (aor taustasta) rauhallisemmissa kohdissa". "Give Me The Light" kertoo missä mennään: tanakkaa riffiä, tanakkaa komppia, modernia sävyä tuovaa synataustaa, yllättäviä kesketyksiä bassosoolon tahi akustisen avulla ja äärimmäisen koukuttavat kertosäkeet monasti maistuvalla kaihokertoimella voideltuna. Kyllähän tämmöinen paketti meille kolisee. "Crossroad"in laulumelodia väistää kliseet ja lopun kuoro kruunaa, ei sovi unohtaa jäätävää sooloa. "Get Ready For" pistää mahtavaa aor + metalli synkkaa. Kertosäkeen "get ready for me" vedetään ensin heviköörillä ja sitten aor herkkyydellä, toimii hiton hyvin. "Holy Grail" on 3 minuuttiin puristettu progeaormetalpoppenroll timantti. Asiaan vihkiytyneiden vaihtoehtoinen radiohitti. Mainitaan vielä päätösraita "Make You So Unreal" joka sekin puristuu 3 minsan pintaan ja tässäkin haetaan laulumelodiat sieltä normihevin ulkopuolelta ja toimii ihan stanan loistavasti. Tekee mieli kuunnella levy heti uudestaan. Kova levy ja pahasti aliarvostettu/tunnettu orkesteri.

 

Tomi: Ei ollut minulle ennestään tuttu tämä poppoo mutta jotain siinä laulajan äänessä kuitenkin oli. Jätkät on varmaan ajatelleet, että yritetään ihan incognitona sillä vaikea on kuvitella nykypäivänä joidenkin sopimusteknisten asioiden estävän esim. Säfsundia toimimasta omalla nimellään toisen tai oikeastaan kolmannenkin yhtyeen keulilla. Biisit on lyhyitä ja iskeviä mutta niissä on kuitenkin sen verran osasia sekä nopeita vaihteluja, että vaatii todellakin useamman kuuntelukerran ennen kuin levystä saa kaiken irti. Teknisesti kaikki on kunnossa ja paketti helvetin hyvin kasassa. Melodiaa riittää ja kertosäkeisiin on panostettu. Kyllä tässä minun mielestä ollaan ihan samalla hiekkalaatikolla kuin Circus Maximus ja Seventh Wonder joten on kumma ettei Enboundia Heavyharmonesin sivuilla näy. Pitää vissiin itse taas tehdä kaikki ja lisätä orkesteri sinne ; ) Peten kuuden biisin soittolista noudattelee täsmälleen omaa best of -otantaa joten kyllä tässä edelleen selkeästi samasta puurosta tykätään ; )

 

The TubesThe TubesThe Tubes : Love Bomb  (1985)  (3 + b-puoli)  (T)

Jee saatiinhan se The Tubesin viimeinen major labelille äänitetty albumikin iltasoittoon. Todd Rundgrenin
suoraan täysillä naamalle tuotanto sotki ajatukset hetkeksi iltamissa, mutta Tomin avulla tunnistui lopulta bändikin. Tosiaan Capitol droppasi Tubesin lafkan uudelleenorganisoinnin yhteydessä ja poppoo lähti kiertueelle Love Bombia sponssaamaan omilla rahoillaan. Kiertue plus oman studion rakentaminen pisti bändin budjetin pakkaselle liki puoli miljoonaa. Vaikeita aikoja, onneksi Love Bomb alkaa useamman
kuuntelun jälkeen hahmottua ja paljastua paljon mainettaan (murskakritiikit) paremmaksi aor/pop/rock
äänitteeksi. A-puolen kärjessä on heti The Tubes klassikko "Piece By Piece". Superior siivu The Completion
Backward Principle (81) ajan aikuisrokkia. "Stella" iskee myös suoraan korvasuoneen nykivän new wave biitin, Fee Waybillin täyden panostuksen laulun sekä saxin voimalla. Albumin erikoinen b-puoli kuunneltiinkin sitten putkeen sillä niin se juurikin soi, ilman taukoja raidasta 6 raitaan 14. Biitti jatkuu miltei koko ajan joten albumipuolen on voinut soittaa 18 minuuttisena könttänä klubeilla.
Tää oli kyllä eka kuunteluun jännää, ihan kuin dj miksaisi eri juttuja lennosta, megamix tyyliin. Biisithän lopulta erottuvat kyllä toisistaan ja enimmäkseen huippukamaa ovat, tanssimusiikkibiittiä pitää toki kuuntelijan suvaita. Mainio kiekko kaiken
kaikkiaan ja taisi olla sitten Tubesin viimeinen esiintyminen iltamissa, kiitos ja kumarrus bändille.

 

Tomi: Love Bomb virui jonkin aikaa hyllyssä sillä vaikka pidin levystä pirusti eikä siinä ole mielestäni yhtään heikkoa hetkeä, jännitti tuoda se iltaan juurikin tuon b-puolen rakenteen vuoksi. Lopulta ajattelin, että vitut, kyllä se bro siitä tykkää ja soitan perspuolen kokonaisuudessaan. The Tubes ei jäänyt Outside Inside levyn jälkeen laakereilleen makaamaan vaan tahtoi taas uudistua mutta aina ei muu maailma mene samaan suuntaan ja olihan siinä tietysti tuota Capitol sekoiluakin joten se oli ura sitten enemmän tai vähemmän siinä. Harmi juttu koska kyllähän tällä porukalla olisi varmasti ideoita riittänyt 80-luvun lopullakin tehdä kaikkea jännää. Harmi ettei tällä kiekolla ole mukana samana vuonna valmistuneen My Science Project elokuvan nimibiisiä jonka Tubes esitti sillä se on aivan helvetin kova kappale. Joo, kyllä se taisi olla tämän yhtyeen jutut tässä jos ei yhtäkkiä markkinoille pukata jotain vanhaa video tai livematskua mutta eipä taida nykyään olla yhtiöillä halua tuollaisia julkaista. Kiitos ja kumarrus monista upeista hetkistä!

 

Dwayne FordDwayne FordDwayne Ford : Needless Freaking  (1981)  (6 biisiä)  (P)

TOTO featuring Dwayne Ford produced by David Foster. Joo, soundaa ihan kurkolta ja on soitettu ihan
nappiin. Tuosta ekan rivin määritelmästä toki lähdetään musiikillisesti heti toka biisillä "Am I Ever Gonna Find Your Love" eri suuntaan kun materiaali kallistuu sinne MARTIN BRILEY osaston singer/songwriter
lohkon aor:ään. Laatu on kuitenkin jäätävän kovaa ja 33 minuuttiin yltävä 8 biisin älppy ei sisällä
täytemateriaalia. Tiukka kuin neitsyen se, on tämä musiikkirasia. Nautittavasti melankoliassa dipattu
kokonaisuus julkaistiin myöskin nipponin Aor City 1000 sarjassa ja siksipä se soittoon asti saatiin.
Kuunnellessamme settiä Tomi tokaisi hienosti: "Tähän aikaan olisi pitänyt olla laki, että kaikki äänitykset filmataan". Saksofoni soi, löytyy naistaustalaulua, tarjolla maukasta jamittelua "Midnight Ride"n lopussa, "There's A Life In Me" slovaroi koskettavasti ja olisi John Lennonin levyttämänä jonkin sortin ikivihreä megaklassikko. "The American Blues" ottaa kantaa ja jättää jäljen, kiekon isoin laulaja/lauluntekijä teos. "The Best Will Survive" levyn lopussa on albumin superkilleri aor biisi. Yhdistää aiemmin kuultua nippuun tappokovalla riffillä ja hei, pianonpimputus, se kuuluu varhaiseen 80-luvun aikuisrokkiin. Dwayne Ford on tehnyt 70-luvun alussa kolme levyä ja Needless Freakingin jälkeen 4 albumia aikavälillä 1997 - 2016. Mitähän ne sisältävät, en tiedä.

 

Tomi: On se helvetti aina hienoa saada kuulolle näitä poikain kulta-ajan tuotoksia. Jees, asiahan on juuri niin kuin bro tuossa alussa sanoi eli usual suspects asialla. David Foster oli Toto miesten kaveri ja kutsui yleensä jäbät tuottamillensa levyille soittamaan. David Paichia ei ole tällä kertaa tarvittu koska Dwayne hoitelee keyssit itse. Tuohan muuttui sitten Grammy juhlissa 1983, kun Toto voitti tuottajan palkinnon IV-levystä vaikka Foster oli varma, että saa sen Chicago 16:sta. Koville otti tappio ja puhelinsoitot loppui siihen. Dwayne Ford omaa amerikkalaiset vanhemmat mutta syntyi ja varttui Edmontonissa joten aistittavissa on myös Kanada otetta. Petterson osui naulan kantaan myös siinä, että avausraita "Lovin´ and Losin´ You" on maailmanluokan west coast/aor:ää ja sen jälkeen siirrytään yhtälailla maailman luokan kaihoon eli juuri sinne herra Brileyn nurkille. "Am I Ever Gonna Find Your Love" kasvaa hienosti loppua kohden ja Lukather päästetään lopussa sooloilemaan ja sen homman mies osaa. "Strangers in Paradise" tarjoaa makeeta naistaustalaulua sekä saksofonia ja "The Hurricane" uptempoilee mahtipontisen melodisesti ja on täten ihan ässää matskua! "Midnight Ride"ssa sessiomiehet pääsevät irrottelemaan enemmän rock´ n roll tyylisesti ja hoitavat homman iisisti kotiin. "There´s a Life in Me" sekä "The American Blues" ovat eri nauhoitussessioista ilman Fosteria & Toto miehiä ja ei sitä välttämättä edes huomaa, ehkä hieman muita biisejä enemmän singer/songwriter kamaa nämä mutta hiton hienoja biisejä molemmat. Mahtavan levyn päättää sikaiskevää skitaraa sisältävä "The Best Will Survive" jossa kepin varressa Luken lisäksi tämän hyvä ystävä Jay Graydon joka on ilmeisesti sattunut tulemaan paikalle ja otettu mukaan levylle. Näin tuohon aikaan kuulemma joskus kävi. Olen siis lukenut Bron antamaan hienoa joululahjaa The Gospel According to Luke ja tuo kirja avaa mahtavasti sessiomuusikoiden hommia 70- ja 80-luvuilla. Koitahan saada lisää Dwayne Ford kamaa kuunteluun jos niitä ylipäätään mistään löytää ja muutenkin vastaavaa herkkua tekee mieli hankkia tuon kirjan innoittamana. Tässä Fordin levyssä on muuten sellainen kansi kuin olla pitää eli jos kiekko olisi tullut vaikka divarissa vastaan niin olisin napannut sen sadasosasekunnissa haltuun ; )

 

ObsessionObsessionObsession : Carnival Of Lies  (2007)  (5 biisiä)  (T)

Hei hoi minähän tunnistin laulajan asappina mieheksi jonka sooloa on illassa lysnattu ja joka lauloi myös LOUDNESSissa. Eli Vesceran poikahan se vokalisoi kolmannella Obsession albumilla. En muista kävikö debyytti Scarred For Life (86) soitossa, mutta toka Methods Of Madness (87) kävi varmasti. Carnival Of Lies on varsin mainio comeback kiekko 80's tyylitajulla paahdettua melodista metallia. 12 kappaleesta 10 on uutta tuotantoa ja kaksi viimeistä päivityksiä vanhemmasta materiaalista. Orkkispoppoosta on Vesceran lisäksi mukana rumpali Jay Mezias. Uusista tyypeistä basisti Chris McCarvillilla duuni myös HOUSE OF LORDSissa. Vierailevaa kitarawoimaa on myös käytetty: Joe Stump ja Rob Marcello (DANGER DANGER) soittavat ainakin viidellä raidalla. Vescera on itse tuottanut albumin eikä pienoista diskantin puutetta kummempaa mutinaa ole mulla esittää. Albumista on näköjään tullut re-miksattu ja re-masteroitu painos 2015 Inner Wound Recordsin kautta. Sama lafka julkaisi 2012 Carnivalin seuraajan Order Of Chaos, sen Tomi pisti suoraan hyllyyn. Tomin setistä mulla ei ole motkottamista, kuuteen trackiin laajentaisin kolmosraidalla "In For The Kill", joka on noussut joka kuuntelulla paremmaksi ja on mukavan midtempoinen. Settihän soi siis raidoin 1,2,5,6,10 ja sen ulkopuolelta nousee myös suurherkku "Written In Blood". Pirun tarttuva skitta + vocs kombo
kertosäkeessä ja keskitempolla tässäkin rullataan. Nihilisti voisi kysyä miksi Vesceran piti tämä Obsession nimellä julkaista, mutta onhan se bisnesmielessä varmasti nostalgisempi kuin uusi Michael Vescera Project albumi.

 

Tomi: Mike Vescera, perskeles! Aina siellä valtavirran alapuolella eikä missään juuri puhuta mutta niin vaan sieltä pukkaa säännöllisesti jollain nimellä hyvää kampetta tulemaan. "Smoking Gun" on ihan vitun hyvä avaus, riffi saa veren liikkeelle ja vocalssit taattua iso V laatua. Kakkosena iskevä nimibiisi jatkaa sitten astetta melodisempana ja kertsi toimii. Näin pitää melohevi kiekko aloittaa! Scarred for Life ei käynyt illassa mutta Methods of Madness ilman muuta. Kovaa guestpossea tässä tosiaan mukana, soolot raikaa iloisesti ja molemmathan osallistuivat myös biisintekoprosessiin. Piru, kun kuulostaakin Marcellon ja Vesceran kynäilemä illassakin soinut "Imagining" jopa superclasicolta pienen tauon jälkeen. Huikeat Miken äänivallit choruksen lopussa jotka saa aikaan samalla sekä kylmät väreet että onnen kyyneleet. "The Offering" vie kuulijan hiukan myyttisempään US metalliin ja viimeisenä illassa soinut "Guilty as Charged" on midtempo joka nousee kertsissä ultrahienoon melodiaan. Pitkä on jo ura tälläkin hemmolla mutta hyvin jaksaa painaa ja mikä tärkeintä, hyvällä tasolla. Hail Vescera and he will return!

 

Peter CeteraPeter CeteraPeter Cetera : Solitude/Solitaire  (1986)  (7 biisiä)  (P)

Tomppa tunnisti laulajan ja haki CHICAGOnkin muttei saanut ukon nimeä mieleensä. Chicagon viimeinen Peter Ceteran kanssa tekemä albumi 17 (84) siis soinut illassa ja Ceteran Solitude/solitairea seurannut kiekko One More Story (88) myös, molemmat loistavia aor-lättyjä. Solitude... oli suuri menestys ja löi myynneissä Chicagon ekan ilman Peteriä duunaaman kiekon 18. Tarina kertoo että iso osa Solitude/Solitairen biiseistä oli tarkoitettu juuri tuolle 18 albumille. Hitiksi nousi mm. Karate Kid II elokuvaan David Fosterin kanssa duunattu "Glory Of Love". Avausraita "Big Mistake" pistää homman heti tiskiin: nyt ollaan hi-tech aor:än ytimessä ja kun kitaran varressa touhuaa Dan Huff, niin heti ekan biisin soolo on tappo. Mietimme tuota että onko Huff ollut Warnerin sessiokitaristi, nimittäin GIANTin debyytti tuli ulos 1988 ja Warnerille, vuosien duunin jälkeen saanut oman diilin. Bro bongasi "Queen Of Masquerade Ball" siivun tuotantotiimistä Donna Summerin taustajoukkoa eli hienoa hi-tech pohjaa jo siinä, biisihän on ässä. "The Next Time I Fall" on hituri Amy Grantin kanssa ja oli suuri hitti, ihme kyllä siivu ei ärsytä eikä valu siirappia, on itse asiassa alkanut toimia varsin kivasti. Seiska ja kasi eli "Wake Up To Love" sekä nimibiisi "Solitude/Solitaire" ovat huikeaa hi-tech aor juhlaa. Yleensä genressä on aika ahtaat soolospotit ja näissä annetaan tilaa minuttitolkulla, tappokovaa kamaa eittämättä harvalukuiselle hi-tech aikuisrokin fanijoukolle. Jäikö Tomi sulla nimibiisin
kertsi yhtään soimaan päähän? Mulla soi ainakin viikon joka ikinen aamu heti herätessä. Kyllähän tämä levy loi ällikällä ja kun tuo kansitaidekin on noin geneerinen niin ei osannut paljoa odottaa.Rock Candyhän pisti tossa ulos Ceteran soolodebyytin vuodelta 1981 ja yx kiekko löytyy tuolta ysärin alustakin, niitä kohti suurella mielenkiinnolla.

 

Tomi: En tiedä löytääkö tällainen maan matonen sanoja kertomaan sitä kuinka kova kiekko tässä on nyt kyseessä. Silkkaa hi-tech heaveniahan tämä cd on ja väliin laitetaan mahtavia hitureita, niitähän ei juuri enää osata nykyään tehdä. Ajatelkaapa, että äijien levyt on myynyt miljoonia ja musiikkitylli mitä ne on halunnut tehdä on hi-tech aor. Tuo juttu ei tule ikinä takaisin joten helvetin hienoa, että näitä vielä kaivamalla löytyy meidän iloksi. "Big Mistake" avaa pelin loistavasti ja vauhti sen kuin kiihtyy seuranneella "They Don´t Make Them Like They Used To". Lyriikoissa tiukkaa nuorisonkosiskelua, mutta samalla ne on myös erittäin kekseliäät sanoitukset. "Glory of Love"ssa Fosterin taikakosketusta ja silkkaa soundtrack timanttiahan se, lopussa vielä mahtavaa himmailua. "Queen of The Masquerade Ball" soi seuraavana ja pääosassa Michael Omartianin ihana syntsabasso, Huffin kaikki pienet jipot skitalla sekä yksi maailman iskevimmistä kertosäkeistä. Siis nimenomaan iskevimmistä koska Cetera lausuu sanat niin maukkaan nykivästi. "Daddy´s Girl" on nätti biisi hyvällä bassolla sekä melodialla ja perään tulee powerballadi "The Next Time I Fall". Tykkään miten tuokin kasvaa lopussa. Sitten pannaan taas hi-tech talla pohjaan kun iskee käsittämättömän upealla rytmillä ja melodioilla operoiva "Wake Up to Love". Siihen päälle Peter vetää kurkona ja vonkaa naista, mikä voisi olla upeampaa! Nimibiisi vuorossa, rumpu paukkaa, Cetera ässänä, mahtisynaa ja kaikkea... en keksi enää ylistyssanoja ; ) Loppuun vielä hituri "Only Love Knows Why" ja siinä on sellainen paketti, että yllätti meidät housut kintuissa. Pliis, pliis pikaisesti se Candyn julkaisema vanhempi soolo iltamiin. Sen on pakko olla hyvä!

 

KUVAMATERIAALIT:

Alice Cooper : Brutally Live  (DVD, 2000)

1. Brutal Planet

2. Gimme

3. Go To Hell

4. Pick Up The Boxes

5. Feed My Frankenstein

6. Wicked Young Man

7. Dead Babies

8. Ballad Of Dwight Fry

9. I Love The Dead

10. Black Widow

11. No More Mr. Nice Guy

12. It's Hot Tonight

13. Caught In A Dream

14. It's The Little Things

15. Poison

16. Take It Like A Woman

 

Michael Schenker's Temple Of Rock : On A Mission - Live In Madrid  (DVD, 2016)

1. Ocean Odyssey - Intro

2. Doctor Doctor

3. Live And Let Live

4. Lights Out

5. Before The Devil Knows You're Dead

6. Victim Of Illusion

7. Lovedrive

8. Coast To Coast

9. Vigilante Man

10. Saviour Machine

11. Lord Of The Lost And Lonely

12. Attack Of The Mad Axeman

 

SIDE QUEST:

1ST: Kaikki levyt aloitettiin ensimmäisellä biisillä.

SPINE: A.C.Tin cd:ssä oli harmaa spine ja minä seurasin sitä Talismanin mustalla, joten eri värillä piti jatkaa. Tomi toisti Pagesilla Tannan valkoisen ja

nappasi tappiosta pisteen.

6 TRACK: Tomi ei voinut vastustaa Brother Firetriben kutsua ja soitti Sunboundilta 6 biisiä. Siitä piste ja side quest tappio 0-2. Samalla vuosi tasoihin 1-1.

 

WRAP UP:

Pilvinen kelitila vallitsi lämpömittarin näyttäessä lukemaa + 8.8 kun Tomi karautti fillarilla pihaan siinä kello 8:48 aikaan. Mulla oli talvilomaviikko,

mutta yöltä unta alla vain kaksi tuntia kun kissat häiritsivät juoksentelullaan. Sauna ei lämmennyt ja ruokapuolikin jäi Taffelin Bravo sipsien varaan

mikäli muistiinpanoihin on luottamista. Juomapuolta on kirjattu enemmänkin: Karhu III, Stadin Panimo American Pale Ale, Rainbow Pear Cider,

Crowmoor Dark, Kopparberg Naked Apple, Koff Al. Suoraan hyllytystä seurasi ajanajaksolla 9:00 - 9:48 ja Tomilla siinä 36 cd-levyä ja mulla 13 kiekkoa.

Virallinen setti soi välillä 9:57 - 16:27. Kuusi ja puolituntia on erinomainen rutistus.

 

tomo tuleetomo tulee

 kuusnepailuakuusnepailua

 

katos tätäkatos tätä

 

 

koodaas vähä...koodaas vähä...