Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hevi-ilta 27.12.2016 Tiistai

Iced EarthIced EarthIced Earth : Dystopia  (2011)  (5 biisiä)  (T)
Stu Block on Iced Earthin viides laulaja, kanukkiheppu jolla INTO ETERNITY bändi alla. Ainut alkuperäisjäsen Icedissä on perustajakitaristi Jon Schaffer. Eipä ollut mahkuja mulla tunnistaa kun ainoa kuulo aiemmasta on ollut vuoden 2004 albumi The Glorious Burden jolla lauloi Tim "Ripper" Owens. Dystopia on bändin kymmenes albumi ja se äänitettiin Morrisound studioilla. Matsku on paljon melodisempaa ja koukukkaampaa kuin olen itselleni antanut bändistä mieltää. Heviä power metal hetkillä, kaiketi. Stu antaa vakuuttavan näytön skilleistään. Löytyy möreyttä ja rangea puhtaaseen korkeaankin tarpeen mukaan. Synkästä futuurista veisataan ja 4 leffan nimeäkin voi biisilistasta bongata. Dystopia on ensimmäinen IE levy iltasoitossa. Tomilla alkupään levyjä hanskassa, mutta uudempaa puuttuu ja tällä näytöllä niitä kannattaa tosiaan metsästää. Bron settilistalta löytyy levyn kermat, ehkä olisin kuitenkin tiukkaan viiden settiin vaihtanut kutosen "Dark City" nelosraitaan "Anguish Of Youth". Tutustumiseen suosittelen kappaletta "Equilibrium". Siinä laukkakomppi, laulun puristus ja kitaramelodiat ykkösiskevää. Myös digipackin bonusbiisi "Iron Will" täytyy mainita, ei nykypäivän hevi tästä juuri parane. Olen korvamerkinnyt myös toisen digipack bonarin, "Tragedy And Triumph"in top class leimalla. Osta siis aina digipack, sieltä voi löytyä myös patch farkkutakkiin ommeltavaksi!  Dystopia on saanut onneksi hyvät arvostelut kautta linjan ja myös Stu Block on otettu hyvin vastaan. Tämä lämmittää.

 

Tomi: Meikäläisen Iced Earth historia ulottuu ihan sinne levytysuran alkuun vuoteen 1990/91 ja Metalliliitto ohjelmaan missä Klasu soitti debyyttiä. Biisi tietenkin nauhoitettiin ja sitä kuunneltiin kunnes hankin kiekon hyllyyn. Bändi unohtui ja vaikka myöhemmin tuli ostettua kakkoslevy ja pari muuta niin mitään maata mullistavaa nämä eivät tarjonneet. Petehän se sitten tietenkin herätti nukkuvan karhun antamalla lahjaksi IE levyn missä mikin varressa on Stu Block. Tämän laulajan myötä tuntuu siltä kuin Schafferkin olisi saanut uutta potkua perseelle. Soitanta on helvetin tiukkaa ja biiseissä on ihan erilailla imua sekä iskevyyttä. Ja se Stun ääniskaala todellakin on laaja mikä tuo loistavaa vaihtelua laulutyöskentelyyn. Diskografian täydennys on nyt hyvässä vauhdissa ja toivotaan, että sieltä jokin lätty yltää vielä löylyttelemäänkin.

 

 

PowerwolfPowerwolfPowerwolf : Bible Of The Beast  (2009)  (5 biisiä)  (P)
Viimeinkin voimasutta lisää soittoon. Eka meni suoraan hyllyyn ja toka Lupus Dei (07) soi illassa keväällä 2014. Veljpoika tsennas juustot jo introsta, eri epeli. Bändin soiton varmuus ja jämäkkyys on parantunut edelliseltä albumilta ja sanoisin myös että niin ovat kappaleetkin. Lyriikoissa on yhä mukavasti kieli kalmon poskessa, latinaa viljellään ja hallelujaa viimeistelee monen versen tahi kertsin. Timmin platan merkki on aina se kun tekee kipeää puristaa setti viiteen. Siinä vaihtelee valitut palat jokaisella kuuntelukerralla kunnes se on hakattava kiveen. Tällä kertaa tippui varma listalainen "Catholic In The Morning... Satanist At Night". Herkkuwa sai Tomi kuitenkin kuulolle esim. "Panic In The Pentagram"in muodossa. Kun töskää manausten kanssa niin saattaa tosiaan mennä paskat housuun. Monenmoista vaihetta ja vivahdetta on saatu yhteen biisiin ja sehän aina kertoo siitä että bändi on luomisvoiman huipulla silloin. Ideapankit ovat niin täynnä, että yhteen kipaleeseen voidaan käyttää kolmen biisin aihiot. Tätä "tuhlailua" sitten myöhemmin varmaan kirotaan, mutta näin ne saatanan kovat lätyt luodaan. Sanoppa Tomo tuliko kuin tiukat FREDERIK iskemät seiskabiisistä "Werewolves Of Armenia"? Superclasico on tyrkyllä sitten "Resurrection By Erection"in soidessa. "Place your boner to the sky and you're never gonna die...".
Loppuun soitin vielä hymnimäisen vedon "Wolves Against The World". Keskivaiheilla toki vähän tempo nousee, mutta sitten palataan kirkkourkuun. Loppuun tunnelmointia suden ulvonnan ja ukkosmyrskyn muodossa. Ei löydy yhtään skipperiä tältä äänilevyltä.

 

Tomi: No niin, kirkkouruista kajahtaa jälleen, kun Voimasudet on liikkeellä. Yhtye on erittäin tuottelias mutta jälkijunan sikaosastolla diskografian läpikäynti on meille tuttua. Maukkaan horror intron jälkeen saadaan kuulolle heti hyvä kirkkosodista kertova melohevanderi "Raise Your Fist, Evangelist". Jos et usko niin kuin me = dead, niin yksinkertaista se oli silloin joskus. Seuraa "Moscow After Dark" jossa haastetaan myös venäjäksi mikä kuulostaa hauskalta ja nelosena iskee yksi kowimmista eli "Panic in the Pentagram". Kyseessä kerralla päähän jäävä ralli jossa hienot lyriikat eikä Maiden tyylinen skitarointi biisiä ainakaan heikennä. "Catholic at Morning, Satanist at Night" jatkaa hyvällä tasolla ja kiihdyttää loppua kohden kertosäkeenkin muuttuessa muotoon heavy in the morning, metal in the night ; ) "Seven Deadly Saints" on hyvää pätkettä tiukalla skitaroinnilla ja kellepä ei tulisi "Werevolves of Armenia" biisin versestä Reetu mieleen. Riffi on taas tiukka kuin neitsyen... asenne. Perushyvän "We Take the Church By Storm"in loppuun saadaan hienoa nostatusta jonka jälkeen tulee clasico "Resurrection by Erection" ja siinä on kyllä sellainen hymni, että alapään lisäksi nousee taatusti myös fiilis joka kissanristiäisissä. "Midnight Messiah" on taas peruswolffia ja lopussa kuullaan vielä hyvä stanan ylistys "St. Satans Day" ja maittava "Wolves Against the World" julistus. Kyllä tämä oli taas himpun verran parempi seremonia kuin edellinen joten kiva odotella mitä vielä tuleman pitää.

 

 

King CompanyKing CompanyKing Company : One For The Road  (2016)  (5 biisiä)  (T)
Tunnistin Pasin ja muistin THUNDERSTONEN, mutta en King Companyn nimeä. "In Wheels Of No Return"in promomaistiaisen katsomisesta oli kulunut liikaa aikaa. Jos avausveto "One For The Road" on asiaan kuuluva bluussahtava käynnistysrokkeri, niin seuraava "Shining" soi jo pirun sävykkäästi. Siivun kertosäkeeseen passaisi jopa pianon pimputus niin mentäisiin sinne ihan varhaiseen 80-lukuun. Tää on jännä kun meidän molempien mielestä "In Wheels..." toimii paremmin ilman kuvaa. Kai se video
oli sitten hieman kliseinen tai jotain. Nelonen "Coming Back To Life" on ok ralli, seuraava "No Man's Land" puraisee tuimemmin classic rock sieluun hitaamman tempon ja dramaattisemman melodian kera.
Bändin nimi oli muuten alkujaan No Man's Land, mutta Frontiers halusi sen vaihtoon kun kaksi muuta samalla nimikkeellä seilaavaa ryhmittymää jo rokkasi. Kutonen "Farewell" hard rokkaa mukavan Joe Lynn Turnermaisesti. Siis voin kuulla JLT:n tuossa laulussa ja sehän on cool. "Wings Of Love" on perhanan hyvä hard rock raita ja ulospano huokuu osaamista jossa perinteitä kunnioitetaan. Kyllä suomessa perskuta osataan. Uijuijui, kasina soi albumin paras kappale, slowmo "Cast Away".
Hienon versen jälkeen iskevä kertosäe yllättää menemällä eri suuntaan kuin kliseepoliisi olisi opastanut. Joo ja albumin päättävä "One Heart" lämmittää sielua tavalla johon ei edes paras mallasviski pysty. Pasi Rantasen raspihko lauluääni on yksi genren parhaita, ongelmia on ollut, mutta ainakin viime joulukuussa nähty raskasta joulua livekeikka suoritui erinomaisesti.One For The Road on hyvin kasattu levy, hieman tavanomaisemmat kappaleet soivat killereiden välissä mukavasti saaden kokonaisuuden tuntumaan erinomaiselta. King Companyn kakkosplatalle on luvattu  syksyinen julkaisu 2018 ja sitä odotellaan suurin toivein.

 

Tomi: Suomihardiksen ystäviä tosiaan hemmoteltiin tällä rumpali Mirka Rantasen käynnistämän projektin levyllä jonka Frontiers onneksi otti rosteriinsa. Monessa liemessä marinoituneet ammattilaiset hoitavat hommansa hienosti ja erityinen intokin paistaa läpi sillä onhan tämä erilaista ja paljon kevyempää kamaa mitä kaverit muissa bändeissään soittavat. Yhtään skipperiä en rieskalta löydä ja onhan se niin, että Pasi Rantanen siihen on suurin "syy" sillä miehen laulamana kuuntelisi vaikka otteita Vartiotornista ; )
Hyvä, kun mainitsit tuon "Cast Away" raidan sillä sehän ei soittolistalla ollut mutta nyt levyn uudelleen kuunnelleena laittaisin sen sinne ilman muuta. Jees, toinen kiekko on tuloillaan mutta ikävä kyllä siinä ei Pasi laula. Ennakkomaistiainen kuulostaa hyvältä mutta Argentiinalaislaulaja Leonard Guillanin ääntämyksen kanssa on vielä sulattelemista. Äijä kyllä tuntuu selväpäiseltä tyypiltä joka tunnustaa omat heikkoutensa ja pyrkii koko ajan paremmaksi. Ostoon levy silti menee ilman muuta. Debyytti One for the Roadin tyylikkäälle piirroskannelle vielä peukut loppuun.

 

 

Jim DandyJim DandyJim Dandy : Ready As Hell  (1984)  (5 biisiä)  (P)
Jim "Dandy" Mangrum on southern rock bändi Black Oak Arkansasin laulaja. Bändi hajosi joskus 70-luvun lopulla ja tämä Jimin vuoden ´84 platta taipuu myös nimellä Jim Dandy's Black Oak Arkansas. Ostin Ready As Hellin joskus kossina vinyylinä Epe'sin alesta varmaan jollain vitosella tiukan kannen perusteella. Cut outtejahan ne oli mutta hei, 5 markalla hevilevy!  Oli se kova paikka silloin toi Dandyn laulutyyli, eikä muutenkaan tainnut täpöllä kolista kuin nimibiisi ja synavatoinen "Here Comes The Wind". Johonkin sen vinyylin sitten treidasin ja aian aika ajoin sitä on Tomin kanssa muisteltu. Jokunen vuosi sitten huuto.net tarjosi auttavan kätensä ja sain Dandyn jälleen kuulolle. Onhan tää nyt kehittyneemmälle korvalle aika kulttikamaa, oikea runsaudensarvi eri tyylilajeja. Tomi: " Onneksi tuli vuosi ´84 ja porukka seikkaili oikein kunnolla". Niin, moni on eittämättä eri mieltä, niin usea bändi pelehti Korgien kanssa ja menetti ns. munansa. Noh, mikäli meiltä kysytään niin aika hyvää musaa sitä näköjään ilman dickiäkin syntyy. Siivuista pitää vielä mainita ehta hevi "Don't Temp The Devil" ja sen intro "The Liberty Rebellion" joka tarjoaa 80´s alun hevikiekoilta tuttua "pirunääntä". Supervilli "Space Cadet" yltyy jammin´goodiksi lopussa ja "Fascination Alley" joka tuntuu todella kovalta mestalta: Dandyn mukaan siellä hengaavat kierot kytät, huorat ja parittajat, homot ja perverssit. Mikä helevetin PC? Olenko Tomppa väärässä kun löydän kipaleen kertsin melodiasta Hectorin Lumi Teki Enkelin Eteiseen melodiaa?

 

omi: Ai, saakeli, että on hienoa kuulla Ready as Hell koska tähän on tosiaan aina silloin tällöin muisteloissa palattu ja levyn ässää kansikuvaa hehkuteltu. Nimibiisi on yksikertainen kuin mikä mutta ehkä juuri siksi niin hyvin mieleen syöpynyt. Dandyn ääni on puhdasta southern kultaa ja harvalla levyllä sitä saadaan partyt pystyyn jo avausraidalla. Ja sitten tulee se tuuli... "Here Comes the Wind" on instaklassikoiden instaklassikko! Ei hitto noin hienoa vanhan koulun synasoundia ja iskevää riffiä saa yhdistää koska seuraukset voi olla vanhalle gubbelle todella arvaamattomat ; ) Sanotaanko näin, että fiilis on luokkaa tsiisus ja kertsikin tuossa on vielä ihan parhautta. Homma jatkuu suoraan mainion "The Liberty Rebellion"in kautta tiukkaan slowtempoiluun "Don´t Tempt the Devil" jossa roima annos tunnelmaa, harvemmin viime aikoina kuultua sähköviulua ja Jim kuningas moodissa. "Get Ahead of Your Time" tunnelmoi ilmavasti kuuden minuutin ajan ja vastapainoksi "Black Cat Woman" on funkkaava rocker joka laittaa jalan tamppoon.
"Rude and Crude" groovaa loistavilla melodioilla ja laulusuorituksella sekä omaa kovan lauseen "I make the rules and i break the rules!" Bändi vetää niin tiukasti, että johan tässä alkaa Black Oak Arkansasin oma tavarakin kiinnostamaan toden teolla. "Space Cadet on villi spacejami ja mieleen tulee, että näiltä veijareiltahan lähtee mitä vain. Ja sitten se "Fascination Alley"... Ajattelin jo olevani sekaisin, kun mietein, että onko tästä tehty suomikäännös? Sitten välähti, että perkele, tämähän tapailee ihan Hectorin "Lumi Teki Enkelin Eteiseen" kappaletta eli kertsi tosiaan kuulostaa siltä tai sitten tässä ollaan yhtä hulluja molemmat ; ) Loppuun vielä maittavaa pianoa "Denouncement"in merkeissä ja yksi vuoden tärkeimmistä iltakiekoista on käsitelty. Ei me turhaan Ready as Hellistä olla jauhettu kaikki nämä vuodet! Nyt pitäisi saada tämä kiekko vielä heavyharmonies listoille...

 

Paul GilbertPaul GilbertPaul Gilbert : I Can Destroy  (2016)  (5 biisiä)  (T)
Hei, Paul Gilbert soololevy jolla on laulaja! RACER X ja MR. BIG bändeistä tuttu kepittäjä on ehtinyt nakuttaa myös aimo kasan soolokiekkoa tiskiin ja I Can Destroy on niistä neljästoista. Mikä sai Tomin ostamaan Paulin soolon tuoreeltaan? No hinta titetenkin, muoveissa oleva cd hintaan 6,5 € huuto.netissä h oukuttaa kyllä. Albumilla touhuaa 3 laulajaa joista yksi on itse Gilbert. Levyltä löytyy tietysti bluussia ja bread & butter rokkia, mutta ei niitäkään tarvitse skippailla vaan mukavasti soivat seassa. Tuo on vain toi levyn aloitusnelikko niin kova, että sitä lissää venaavalle voi käydä pettymys. Vilkunkäytön tärkeydestä autoillessa muistuttava avari funkkaa sukat sutturalle, "I Can Destroy" kaikuu kivasti ihan Racer X kamalle rallivaihde sormissa korvakoukkuja unohtamatta ja loppuun vielä extra shreddingit, "Knockin On A Locked Door" perusrokkaa varmasti, "One Woman Too Many" chillailee Laihan Lissun loungessa extra groovella, siivun voisi leikata myös nykykuntoinen EUROPE iisisti. Muuta nannaa irtoaa raidalta nimeltä "Make It (If We Try)" sekä toiselta Lynott perimää kantavalta biisiltä "I Will Be Remembered". Bro vei meidät hienosti 2K16 albumilla 70-luvulle asti. Luolamies on ollut tuottajana, mutta ei pilaa äänitettä.

 

Tomi: Gilbertillä sooloja riittää mutta matsku niillä vaihtelee rajusti. Viimeksi hankkimani "Get Out of My Yard" sisälsi lähinnä tekniikoiden esittelyä, riffejä ja muuta sälää mutta ei niinkään kunnon biisejä. Tärkeää hommaa varmaan muusikolle itselleen mutta kuulija ei välttämättä noissa karkeloissa viihdy. Niinpä halusinkin kokeilla "I Can Destroy" albumia kun sattui niin hyvällä hinnalla kohdille ja tiesin, että koska mukana on myös bändi sekä laulajia, niin varmasti sieltä löytyy oikeita kappaleitakin. Ja helvetti sentään tuo avausnelikko loksautti suun ammolleen, ei ole miehen taidot saati melodiatajut kadonneet minnekään. Pete tuossa kappaleet ja niiden tyylit jo hienosti esittelikin ja etenkin tuo Racer X:älle kumartaminen lämmitti meikäläisen mieltä. Vielä yksi Racer kiekko pojat? Huumoriakin löytyy niin musiikista kuin sanoituksistakin mikä otetaan aina ilolla vastaan. Levyn perspuoli ei ole niin iskevä paria poikkeusta lukuunottamatta mutta kuten bro totesi, silti kuunneltavaa kampetta. Tuubista löytyy avausraita "Everybody Use Your Goddamn Turn Signal"in animaatiovideo ja katsokaa myös Pariisissa kuvattu nimibiisin live-versio, kyllä vaan liikkuu Paulin nakit edelleen sutjakkaasti! Aion kyllä hankkia lisääkin Paulinho Gilberton räiskäleitä koska mistä sen tietää vaikka sieltä löytyisi toinenkin iltaslotin arvoinen pläjäys. Ja hei, pidähän tämä porukka kasassa!

 

 

Chris CafferyChris CafferyChris Caffery : Your Heaven Is Real  (2015)  (5 biisiä)  (P)
Kaksi skitaristina paremmin tunnettua heppua laulaa pois tiehensä. Ensin Paul ja sitten Chris, joka myöskin raskaan työn raatajana ja tietynlaisen us-metallin saarnamiehenä aina silloin tällöin pusertaa tiensä iltamiin asti. Your Heaven Is Real on Chrisin viides soolokiekko, edellisestä House Of Insanitystä on kuusi vuotta. Avittamassa toimivat Brian Tichy kannuissa ja Lonnie Park norsunluissa. Budjetti on ollut varmaan hiton pieni, mutta lievästä soundin ohuudesta huolimatta homma kuulostaa buenolta. Caffery laulaa melodisemmin kuin koskaan ja sävellyksissä on rujouden lisäksi rutkasti melodista tarttumapintaa. Caffery ei silti kuulosta keneltäkään muulta mikä on loistojuttu. Nimibiisin jälkeen hyppäsin raitaan viisi koska nelonen "Why" venyy yli 7 minsan ja halusin pitää six track barrierin vielä pystyssä. "Why" on kuitenkin erinomainen mid tempo/balladi osaston edustaja albumilla. Aah, "Damned If You Do, Dead If You Don't" on sitä uniikeinta Chrissiä. Kukaan muu ei tee skitsoa regional heviä näin hyvin! Annoin Chrisin soittaa sitten instrumentaalin "Hot Wheelz" kun Gilbert ei irrottanut. Bro: "Ehdottomasti yksi Cafferyn parhaista". "I Never Knew" on toinen levyn kowista slowareista. Eipä olisi arvannut että näinkin herkkää kamaa miekkosen kynästä voi irrota, Chris jopa tulkitsee.
Loistavaa on myös kuulla ei ylituotetun  äänitteen raidoilta rosoja ja särmiä, elonmerkkejä. Tämä hitaampi osasto on asia johon Cafferyn kannattaa panostaa myös jatkossa. Ja sitten iskee kuulolle helevetin hienosti SAVATAGEn henkeä huokuva "Death By Design". Uljasta ja mahtipontista dystopiaa sillä tutulla ´tage tempolla ja kyllä maistuu kun Olivakin on hiatuksella. Kokonaisuus nousee parhaaksi Caffery äänitteeksi  ja se on yllätys ja mahtava asia!

 

Tomi: Aina on mukava kuulla Cafferyn tuotantoa, mies kun ei paljoa julkisuudessa paistattele vaan tekee omaa työmies heviä kaukana parrasvaloista. Ja sehän meille passaa niin monesti paremmin kuin alan lehtien kansikuvapoikien tuotokset. Levyn alussa Chris herätetään, ilmeisestikin kuuden vuoden unesta, ja nimibiisi pärähtää käyntiin tiukkana. Heti tulee mieleen, että Cafferyn raakaa ääntää on ollut ikävä ja kunnon metalli soolokin lämmittää kummasti. Vaikka albumilla on paljon melodiaa niin liian helpolla ei artisti kuuntelijaa päästä ja siitä osoituksena heti kakkosena soiva "Arm and a Leg". Toisaalta taas olisin ollut pettynyt jos Chrisin levyltä ei pureksittavaa löytyisi ja tuokin alkaa toimia kuuntelukertojen myötä. "Sick and Tired" menee samaan osastoon. Huomasin sanoituksista paljon myös positiivista messagea eli Caffery on selvästi ajatellut, että koska maailma on perseellään, niin koitetaan viedä kuulija hetkeksi pohtimaan niitä elämän aurinkoisempiakin puolia, mitä niitä nyt vielä jäljellä on. "Just Fine" soi jotenkin southern vaikutteisesti ja "Why" sekä "Damned if You Do, Dead if You Don´t" ovat helvetin kovia sisältäen lyriikoissaan tiukkaa totuutta. Jälkimmäinen kuulostaa Lordin (syna) ja 80-luvun Savatagen risteytykseltä ja olisi tuolloin tehtynä nyt yleisesti tunnettu klassikko.
Keskilevyn hurja ilotulistus jatkuu "Hot Wheelz"illä mikä on mahtava instru ja näköjään sitä on oltu iltamissakin hereillä ; ) B-puolelta löytyy pari hyvää hituria ("I Never Knew" ja Come Home") joista etenkin eka on hiton tyylikäs, lyhyt ja ilmava instru "2 26 15", vapaalentoinen muistelu rocker "Too Soon to Be too Late", lähes 8 minuuttinen cool slowmo "Over and Over" sekä jo mainittu upea Savatage kitaralla kyllästetty vahvatunnelmainen "Death by Desing". Kova suoritus CC:ltä ja levy vielä paranee jokaisella kuuntelulla. Kansihan on taas melko epämyyvä mutta jotenkin se kuuluu asiaan. Lissää tätä!

 

 

JornJornJorn : Out To Every Nation  (2004)  (6 biisiä)  (T)
Jorn Landen kolmas soololevy iltaan, Tomilta puuttuu vielä toka Worldchanger (01). Kepillä PAGAN'S MIND kitaristi Jorn Viggo Lofstad, myös rumpali ja synamies samasta bändistä lainassa. Basistilla taasen on uraa HAMMERFALLissa. Villiä on peijakas soitto ja sooloilu, skittasoundin rouheus on pirun nautittavasti siinä överin rajamailla, ei aivan karheinta hiekkapaperia. Tää on ollut Jornille hektistä aikaa kun alla on ollut MASTERPLANin eka (03) ja seuraavana tuli ALLEN/LANDE debyytti The Battle (05). Tuoreeltaanhan näimme nimibiisin promovideon jossa Jorni hengaa vuorella norjan
lipun kanssa ja muistaakseni tykkäsimme, miksi Tomi ei kiekkoa ostanut jää historian hämärään. "Out To Every Nation" on albumin melodisin biisi ja ehta klassikko, ei tuohon kyllästy ikinä. Voi kuunnella vaikka viisi kertaa päivässä. On kyllä tuotantokin kohdillaan, kiekko olisi voinut ilmestyä vaikka kuluvana vuonna. Kansitaiteesta on 8 eri variaatiota joissa Landen kannattelema lippu vaihtuu, bron cd:llä jenkkilippu. Sanoituksissa Jornilla on vielä tässä vaiheessa positiivisuutta ja uskoa ihmisiin, rauhansoturi kehoittaa etsimään jotain oikeaa ja todellista. Vaan kyllä se maailma koulii ja katkeroittaa.
Kertoo levyn tasosta kun Tomi rikkoi six track barrierin ja silti oli varaa jättää "Living With Wolves"in kaltainen killeri soittamatta. Vitosraita "Vision Eyes" alkaa muuten erehdyttävästi kuin Göran Edman olisi mikillä. En ole koskaan aiemmin kuullut Jornin ääntä tuossa moodissa. Siivusta olisi saanut iisisti makean balladin, mutta progeralliksi se yltyy siinä 2:30 kohdalla, lopussa erittäin maittavaa nostoa ja diggauskertoimet nousevat toistolla tappiin. Instakilleriä ei tarjoa myöskään "One Day We Will Put Out The Sun", eikä asiaa auta aluksi jotenkin epäsopivat wooh wooh köörit, mutta kuten arvata saattaa, nyt en ottaisi niitä kirveelläkään pois, ässä grover!
"Behind The Clown" on loistavan moody slowari ja "Rock Spirit" puhaltaa perusrokkeriin uudet munat. "Through Day And Night"in versessä on hieno vastariffi jonka veljpoika mulle osoitti. Aika raskas ja metallinen kappale, mut silti ilmavan melodinen ja rikas, jopa groovaava. Kitarassa nautinnollista leikkisyyttä, aina kaivattu mauste. Albumin lopussa vielä nykivä ja paukkuva pieni mutta komea progemetalliteos "When Angel Wings Were White". Nyt on vahva tunne siitä, että tässä on paras Jornin soolo näpeissä. All killer and definitely NO filler!

 

Tomi: Jees, jatketaan perusteellisempaa Jornin soolokamaan tutustumista minkä Bring Heavy Rock to the Land tuossa 2015 puolella jo aloitti ja tuolloinhan lisää luvattiin eli nyt on sadonkorjuun aika. Mennään tästä eteenpäin enemmän kronologisesti ja vaikka Worldchanger jotenkin meikäläistä välttelee niin kyllä se vielä saadaan arvioitavaksi. Kolmas soolo nyt tosiaan kyseessä ja voi vietävä, että on elinvoimaista kampetta johtuen enimmäkseen luultavasti siitä, että kitaristi Lofstadilla sekä maestrolla itsellään on biisinteossa kemiat pelanneet. Kappaleet vilisee ideoita mutta silti sieltä aina se punainen lanka löytyy ja homma ei todellakaan jää soittotaidoista kiinni. Tykkään kuitenkin siitä, että pureksittavaa on ja niitä iisimpiä lauluja voi vetää sitten vaikka cover kiekoilla. Pete pisti kovaa infoa tuossa kappaleista kehiin ja täytyy tunnustaa, että hieman pelkäsin menon olevan liiankin kiharaista veljpojalle mutta hienosti tuntuu kelvanneen ; ) Ai paras Lande soolo? Tähän mennessä kyllä mutta ei ihan vielä lyödä all time bestiä lukkoon koska paljon on matkaa vielä edessä ja tiukkaa settiä tuloillaan!

 

 

Larry Lee cover 1Larry Lee cover 1Larry Lee cover 2Larry Lee cover 2Larry Lee : Marooned  (1982)  (6 biisiä)  (P)
Japanissa alettiin puskea mukavan edullista aor-reissueta ulos sekä Warnerin, että Sonyn toimesta loppuvuodesta 2016. AOR Music 40th Anniversary AOR CITY 1000 oli Sonyn kampanjan nimi ja Warnerilla taasen AOR BEST SELECTION 1300. Tämä oli mahtava tilaisuus napata monia vain japanissa cd:llä julkaistuja west coast aor rieskoja kohtuulliseen hintaan. Monta tuli hankittua ihan vain riskilläkin. Aor Heavenkin näitä kauppasi 19 € hintaan, mut halvemmaksi tuli tilata suoraan CD Japanilta, tullin uhallakin. Larry Lee on southernia ja kantri rockia soittaneen Ozark Mountain
Daredevils bändin  perustajajäsen. Poppoo oli aktiivinen vuosina 1973-1980. Marooned on Larryn debyyttisoolo (hän teki soolon jo 1978 A&M:lle, mutta sitä ei koskaan julkaistu) ja lafkana siis nykyisin Sonyn omistama Columbia CBS. LA sessio skenestä on mukana mahtava rosteri jengiä: David Hungate, Mike Baird, Bill Champlin, Tom Kelly ja Richard Page tutuimpia mainitakseni. Larryn mukavan viattoman kuuloinen ääni sopii erinomaisesti Losin early 80´s summer breezeä henkiviin aor kappaleisiin. Nelonen "The Best Is Yet To Come" tarjosi illan ekat saxit ja se riitti bourbonin juonnille motiiviksi. Pääsi skoolaukseen myös japanin reissue ohjelma, 80`s losi scene ja hei tää on äänitetty Sound City studiolla huomio. Mahtavaa on myös kun "Only Seventeen" henkii EDDIE SCHWARTZin ikiklassikko "Special Girl"iä tunnelmaltaan. Mietimme myös pelaako raidalla "Just Another Girlfriend" mies naisilla vai naiset miehellä. Taitaa olla jälkimmäisestä kyse, loistavan simppeli styge. Marooned tarjoaa juuri sitä varhaista aor:ää jollaista ei enää koskaan tulla tekemään. Kasiraita "Hollywood"in saksofoni yksistään pesee 90% nykyisistä aikuisrock äänitteistä.

 

Tomi: Tuo lämmin kesätuuli tuli heti ensimmäisenä mieleen, kun levy "Waiting to Let Go"lla alkaa, soundi on puhdas ja ilmava eikä taivaalla saati mielessä ole pilvenhattaraa. Allekirjoitan, että "Only Seventeen"issä on tuhti annos Schwartzin "Special Girl"ia ja samaa ihanuutta henkii jo toisena tuleva "Don´t Talk". Tämä on täydellistä musiikkia laiskaan, kuumaan iltapäivään. Nimiviisun kertsi voisi olla Duranien kynästä ja jos nämä hemmot tekisi promovideoita olisi sellainen kannattanut kuvata todella coolista "Number One Girl" raidasta. Melodiat iskee instanttina ja choruksen pikkukuoro on juuri sellaista minkä avulla biisin olisi uskonut 80-luvun alussa kansaan osuvan ja uppoavan. "Hollywood" iskee tiskiin makean melankolistakin laidback fiilistä, orkestraatiota sekä Peten mainitseman jumalaisen saxin. Ei voi juuri enempää viiden minuutin kappaleelta toivoa! "Just Another Girlfriend"in synaisku on vastustamaton ja sanoitukset omaa tuon mielenkiintoisen näkökulma aspektin levyn päättyessä tyylikkääseen "Hang On"iin jossa kitara helisee ja hieno tunnelma vie ajatuksiin. Mainio levy minkä alkuperäisessä kansikuvassa nähdään ilmeisesti laulaja itse melkoisissa kerjäläiskuteissa ja voihan se olla, että se artistia kuvastaa mutta myyvä se ei ole saati levyllä olevasta musiikista kerro joten ymmärrän täysin japskien selvästi aor/west coastimman piirrosversion.

Michael McDonaldMichael McDonaldMichael McDonald : No Lookin´Back  (1985)  (6 biisiä)  (T)
No kun hevirintama rikottiin niin Tomppakin laittaa aikuisrockia. Veljpojalla oli tämä levy jo vinyylinä alla ennen CD Japanin cd:n saapumista. Täähän on Mäkkärin toka soolo, debyytti If That´s What It Takes ilmestyi kolme vuotta aiemmin (82). Harmittaa kyllä vietävästi miehen hidas levytystahti kun seuraava albumi ilmestyi vasta 1990, siinä meni kultaisia 80-luvun vuosia hukkaan. Nimibiisi on Kenny Logginsin kanssa duunattu hyvätempoinen täsmäisku listoille. "Bad Times" tarjoaa Porcaron rummuissa, David Packin skitassa, Joe Walshin slidessa. Erittäin pienillä tunnesiveltimen vedoilla edetään, mutta kokenut aor korva ne toki ripeästi sieltä poimii talteen. Hieno Mäkkärin yksin kirjoittama kappale. "(I´ll Be Your) Angel" on west coast popkilleri himpulla BILLY OCEAN maustetta. Lisää autuasta maalailua saadaan "Any Foolish Thing"in versessä, siivu kiihtyy kertosäkeessä ja kyyyllä sieltä pikkuriikkinen DOOBIE BROTHERS tuntuma perskantaan kutkaa. "Our Love" oli Tomin bonusveto kun 6 track barrier oli jo rikottu. David Pack co-write on slowmo jossa rumpukone pistää biitin mutta Porcaro laittaa silti symbaalit ite. Äänilevyn päätösbiisi huokuu sitten ihan samana vuonna ilmestyneen DAVID PACKin Anywhere You Go albumin biittiä ja  fiilistä. Siisti soolo muuten Robben Fordilta biisissä. No Lookin' Back uppoaa sinisilmä soulin, popin ja aor:n ystäville. Mainio kiekko joka julkaistiin uudelleen jo 1986 eri kappalejärjestyksellä ja buustattuna Running Scared leffaan (se Billy Crystal ja Gregory Hinesin kyttäpätkä) tehdyllä hittisinglellä "Sweet Freedom". Sanon lopuksi vielä että yllättyisin jos Mäkkäri palaa lauteille
vielä No Lookin' Backin jälkeisellä tuotannollaan. Mentiin kuitenkin jo 90-luvulle..
.

 

Tomi: Helvetin hienoa, että tuo kampanja oli olemassa ja saatiin myös tämä Mäkkärin toinen soolo cd:nä kuunneltavaksi. Ei ole skipperiä havaittavista tältä jahdilta eli kaikki biisit mielestäni erittäin soittokelpoisia vaikkakin tyyliltään erilaisia. Löytyy sitä rauhallisempaakin tunnelmointia mutta pääasiassahan tässä ollaan iskevän aor:n aikakaudella eli syntikat soi terävästi, biittiä löytyy ja ne levylle soittamaan on kutsuttu tietenkin iso määrä tuttua possea. Nimikappaleesta löytyy promovideo ja sehän illassa katsottiin samoin kuin suoraan hyllyyn nostetulta koksulta löytyvät jo mainittu "Sweet Freedom" sekä James Ingramin kanssa tehty "Yah Mo Be There". Voihan se olla ettei McDonaldilta enää iltakelpoista tavaraa löydy, kun 1990 tehty Take It to the Heart:kin meni aikoinaan suoraan hyllystöön. Pitää kuitenkin vaikka pirusillaan kokeilla jotain myöhempien aikojen soul levyä tai live reiskaa jos mies pääsisi meidät vielä yllättämään. Tulevana jouluna Mäkkärin Christmas Album sitten illassa, eikö niin ; )
Pete: Joo saa nähdä pystyykö joku artisti joskus saamaan joululevyn soittoon. Aikoinaan venasin sulta kyllä sitä Twisted Sisterin
jouluhässäkkää soitolle...

 

Miss BehaviourMiss BehaviourMiss Behaviour : Ghost Play  (2016)  (7 biisiä)  (P)
Tämäkin ostettiin sitten heti uutena ja samoin kuin KING COMPANYn kanssa kävi, niin promovideobiisi toimii paremmin levyltä kuunneltuna. Jätti aika viileäksi se video tuoreeltaan, mut lyriikkavihko kourassa homma pelittää jotenkin paremmin. Kitaraa on puskettu Ghost Playllä enemmän pintaan ja rouheuttakin himppu lisätty. Aluksi albumin rumpusoundeissä ärsytti virvelin läskittömyys, siihen kuitenkin tottuu kuten aina näihin kuppaisempiin tuotannollisiin ratkaisuihin. Missin neljäs levy iski aika terhakkaasti melodianpuutteesta kärsineisiin korviin ja nakutinkin kiekolta seitsemän raitaa settilistalle. Songsmancraft on mielestäni kypsintä tähän mennessä. Kolmonen "Pain And Passion" kävisi esim. WHITE WIDDOWille malliksi kertosäkeen tekoon jota ne ei osaa lainkaan. Fire fire fire ja no love no love toistot iskevät tajuntaan kaksipuolitarran tavoin. "Savage Heart" kaappaa heti tenhoonsa tunnelmallisella iskusynalla varustetulla versellä, hieno kontrasti sitten kertsin monikerroksiseen kuoroon ja killeri soolosektio. Diggasimme kun nimibiisissä on taas eri synasoundi versessä, paksu ja uhkaava. Bridge on pianoinen ja chorus eteerinen. Synamiehen tekemä biisi ja laululle vielä  erityiskehut, puhdasta, tunteikasta ja komeaa. Seuraava yhdeksäs kiivu "Night Moves" on skitaristin käsialaa ja toimii! Sebastian Roosin ulospano kertsin "do or die" ja "fire" iskuissa pamahtavat jotenkin täysillä mun nautinohermoon, jää mieleen heti -> bulkin yläpuolella asap. Settini loppuun valikoitui THE POODLES tyylinen tappogroovattu ja sing'along kertosäetetty "All Eyes On You". Hieno albumi hienolta bändiltä.

 

Tomi: Miss Behaviour on tullut jäädäkseen mikä on loistava homma. Ghost Play on hienoa jatkumoa poikien edellisille teoksille ja kuten jo mainittiin niin hiukan rankempana soi melorokki tällä kertaa. Perustukset ei sen sijaan ole muuttuneet eli tarjolla fiilistä, koukkua, iskukertsejä, mahtisynaa ja Sebastian Roosin upeaa tulkintaa. "The Magician" alkaa olla jo melkoinen hitti meikän mansionissa ja "Pain and Passion"in chorusta tulee väkisin laulettua mukana ; ) Bändi on todellakin tulessa! "Savage Heart" on tappokilleri  ja "Night Moves" on kyllä mainiosti rakenneltu kipale jossa rauhallisempaa välikohtaa lukuun ottamatta mennään koko ajan. "All Eyes on You" kulkee myös kuin rasvattu. Cd:n vihkonen on jälleen tyylikäs neonkirjaimineen ja kauniine malleineen plus jätkät näyttää vitun cooleilta kuvissa. Kuten aiemmatkin MB levyt tuli tämäkin kiekko tupladipattua, kun AOR Heaven levyjään niin halvalla jakelee.

 

 

Glenn HughesGlenn HughesGlenn Hughes : Resonate  (2016)  (5 biisiä)  (T)
Just lukasin päivää aiemmin uusimmasta Classic Rock magazinesta 8/10 arvostelun lätystä ja nyt bro laittoi kiekon lautaselle ja musa rokkaa aivan tajuttoman kovaa! Life is good! "Heavy" ja "My Town" möyryävät sellaisella rootsrok voimalla että oksat pois. Glenkka on 60-vuotias ihme, ikuinen yllättäjä. Mistä ukko on nyt löytänyt tiensä Tanskaan levyttämään? Raidat kolme, neljä ja kuusi polkevat tanakalla juntalla. Mun suosikki niistä on kolmonen "Flow" 70-lukulaisella URIAH HEEP hammondoinnilla
kuorrutettuna. Tomi soitti setissään tietenkin nelosen ja kutosen ;) Kutonen "God Of Money" laahaa silti maukkaana doomrokkina myös lyriikoidensa puolesta; rahan vaaroista annetut vihjeet otetaan toki alan konkarilta vastaan. Liika raha valuu ylämäkeen nokkaan joten pitää pysyä siitä erossa, iisiä.
Nelonen "Let It Shine" hohkaa megaraskasta biittiä ja sielukasta laulua ja se symbioosi toimii perverssin hyvin. 70´s groove siellä alla jyllää ja näkyyhän se jo tuossa albumin kansikuvassa Glenin nimessä ja sheideissä näkyvässä purppurassa. "Steady" soimaan ja siinä paha missä mainitaan, PÖÖPL henkeä annostellaan hammondhöysteellä saateltuna. Sekin huomioitiin et Glenn ei vedä sitä vokaaliakrobatiaa juuri lainkaan, vaan homma hoituu suoralla laululla rokkityyliin. Soulia, tunnetta ja makustelevaa ääntämystä toki tarjolla kuten pitääkin. Aussikiipparisti Lachy Doleylle nostimme peukut ylös, ässän kuuloista kamaa. Levyltä löytyy myös pari slovaria ja yksi erinomainen funk.  Ainoaksi skipperiksi olen merkannut kappaleen "How Long". Tompsonilla tietenkin devarin kera tuleva painos jolla pari promoa ja making of dokumentti. Tyylikäs ja maistuva paketti.

 

Tomi: Hughesin sooloja ja muutakin tuotantoa on tässä hankittu muutaman vuoden ajan kovaan tahtiin eikä montaa enää puutu. Ja mahtavaahan tässä on se, että vanha geezer pistää ulos uuttakin tuotantoa jatkuvalla syötöllä. Eli, kun Resonatea alettiin mainostaa olin minä heti intopiukkana kärkkymässä teistereitä ja, kun "My Town" ja "Heavy" laitettiin näytteiksi niin kyllähän rokkasi sukat suuhun! Levy ennakkotilaukseen ja onhan kova platta vaikkakin a-puoli onkin se iskevämpi osasto. Cd-dvd digipak on helvetin komea paketti ja värimaailma on pirteän vaalea josta nuo purppurat pistävät tietysti hyvin silmään. Kitaristina albumilla toimii tanskalainen Soren Andersen joka on soittanut mm. Mike Trampin soololevyillä. Kannuja paukuttaa vanhan tutun Chad Smithin lisäksi Pontus Engborg ja kyllä jytisee! Glennillä on ollut kynä todella terävänä nyt ja tuntuu, että biiseissä ei ole mitään ylimääräistä mutta silti kaikki. Bonarina löytyy Gary Mooren After Hours levyltä lainattu "Nothing´s the Same". Glenkka siis edelleen hyvässä fitneksessä eikä mitään hätää sillä ei miehen iltavierailut tähän lopu.

 

 

Huey LewisHuey LewisHuey Lewis And The News : Picture This  (1982)  (6 biisiä)  (P)
Hueyn S/T (80) debyytti on aikalailla puhdasta rokkenrollia, mut tällä toisella pitkäsoitolla löytyy jo kaupallista radiosoittoon taipuvaa melodiantajua sen verran, että soittoonpääsy oli saletti. Lewis on soinut illassa videokokoelmien muodossa ja päätin sitten hankkia koko discografian ja tarvittaessa soittaa niitä illassa useiden biisien tuttuudesta huolimatta. On sen verran kowa poppoo kuitenkin kyseessä ja ei saa unohtaa bändin livekuvaa! Picture This jaksoi billboardin listalla peräti 35 viikkoa ja peakkasi seiskana. Bändin ensimmäisen hittisinglen "Do You Believe In Love"n
säveltäjä on muuten eräskin Robert John "Mutt" Lange. Ulkopuolista kirjoittamista edustaa myös Phil Lynott koveri "Giving It All Up For Love" ja Hueyhän soitti itse alkuperäisversiolla. Kolmas levyn sinkkulohko "Workin' For A Livin'" on meille livetuttu ja toimiikin extra energisenä niin paremmin. Duunareille omistettu ralli ei aiheeltaan vanhene koskaan . Blue Collar klassikko alle 3 minsaan puristettuna. Kasi "Whatever Happened To True Love" naittaa Motown ja Stax perintöä valkoiseen rokkiin, pakko rakastaa ja tää musa ylittää sukupolvirajat -> Maaralan Joni alkoi digata bändiä videokokoelman tsekkauksen jälkeen. "The Only One" päätti setin ja illan virallisen ohjelmiston jälleen yhtenä Huey klassikkona hieman tavallista rouheampana toki.

 

Tomi: Helvetin siistiä saada Huey Lewisiä iltaan. Ei haittaa ollenkaan vaikka osa biiseistä olisikin tuttuja sillä nämä levyt ja biisit toimii aina. Minulle debyyttikin iski hyvin mutta onhan se totta, että selvää kehitystä on Picture This levylle tapahtunut. Äijät on saaneet levylle loistosoundit ja soitto kulkee. "Change of Heart" on cool avaaja ja soljuu niin vaivattomasti ettei tulevasta suosiosta ollut epäilystäkään. "Tell Me a Little Lie" pistää mukavaa reggaerytmiä kehiin ja perhana, että tykkään kappaleen skittasoundista. Rytmi ja groove on pääosissa hyvätuulisessa "Tattoo (Giving It All Up for Love"ssa:kin ja myös seuraaja "Hope You Love Me Like You Say You Do" olisi voinut ihan hyvin olla Lynottin soololta sillä niin makoisaa late night klubi tunnelmaa on tuossa. "Workin´ for a Livin´" on tuttu, tiukka ja aina ajankohtainen isohitti "Do You Believe in Love"ssa on kaikki kohdallaan: Hyvä biitti päällä ja makee kertsi on uponnut kansaan ihan aiheesta. "Is It Me" on "vain" ok slovari ja levyn heikoin laulu jos niin voi sanoa mutta heti perään kuullaan todella kova "Whatever Happened to True Love". Siis tämähän on selkeä old school aor masterpiece jossa piano tikittää Survivor tyyliin ja samaan sarjaan voi laskea myös "The Only One" kappaleen. Hieno, ilmava ja odottava tunnelma versessä kunnes on tappokertsin ja tiukan kitaran aika. Ässää meininkiä hemmoilta hitto vie! Loppuun kuultava 50-luvun cover "Buzz Buzz Buzz" on myös kuin kotonaan kundien käsittelyssä. Tässä levy jonka voi laittaa soimaan milloin vain ja pidot paranee takuulla! Levyn kannessa olevasta ISOsta Hueyn kuvasta on takuulla tehty useita naamareita ; )

KUVAMATERIAALI:

Youtube
1. Jim Dandy : Ready As Hell
2. Larry Lee : Don´t Talk
3. Bon Jovi : The Devil´s In The Temple
4. Bon Jovi : Born Again Tomorrow
5. Iced Earth : Dystopia
6. Michael McDonald : No Lookin´Back
7. Michael McDonald : Sweet Freedom
8. Michael McDonald : Yah Mo B There

Glenn Hughes : Live In Australia  (2006, DVD)

1. Coast To Coast
2. I Found A Woman
3. This Time Around
4. Nights In White Satin
5. Last Mistake
6. You Keep On Moving
7. Monkey Man (promovideo)

California Breed  (2014, Deluxe edition cd+dvd)
1. The Way (promovideo)
2. Sweet Tea (promovideo)

Glenn Hughes : Resonate  (2016, Bonus dvd)
1. Heavy (promovideo)
2.  (promovideo)

Black Sabbath : Live...Gathered In Their Masses  (2013, Blu-ray)
1. War Pigs
2. Into The Void
3. Loner
4. N.I.B.
5. Methademic
6. Symptom Of The Universe
7. Iron Man
8. End Of The Beginning
9. Children Of The Grave
10. God Is Dead
11. Sabbath Bloody Sabbath/Paranoid

Thin Lizzy : Greatest Hits  (2005, DVD)
1. Boys Are Back In Town
2. Don't Believe A Word (live)
3. Dancing In The Moonlight (live)
4. Rosalie (live)
5. Waiting For An Alibi
6. Do Anything That You Want To
7. Sarah
8. Chinatown
9. Killer On The Loose
10. Thunder And Lightning (live)
11. Bad Reputation (live)
12. King´s Call
13. The Rocker
14. With Love
15. Dear Miss Lonely Hearts
16. That Woman (live)
17. Johnny The Fox
18. Wild One
19. Whiskey In The Jar (Totp 1.2.1973)

SIDE QUEST:
1ST: Ei miinuksia, kaikki levyt alkoivat ekasta raidasta.
SPINE: Iced Earth oli musta ja jatkoin Powerwolfilla samaa. Taistelu oli tiukka ja Tomi joutui taipumaan seitsemännellä levyllä:
Jornin albumin spine oli ruskea.
6 TRACK: Jornin kiekko krushasi samalla myös 6-track barrierin, on se voimakas äänite. Tomi hävisi 0-2 ja siten vuoden 2016
Side Quest päättyi lukemiin 2-2. Tiukkaa vääntöä. 

WRAP UP:
Juu nää kemut oli alunperin tarkoitus hoitaa 26. päivä, mutta kuten pöytäkirjaan on merkitty, lentoyhteyksien vuoksi lauteet lämpenivät vasta 27.12. tiistaina. Tapsantanssit jäivät siis väliin tältä vuodelta. Bro nakutti fillarin pihaan siinä 9:15 ja mikäs oli ajellessa leudossa joulukuun -2 asteen pakkasessa. Suoraan Hyllytys oli hoidettu noin vartissa kun mulla ei ollut ainoatakaan rieskaa heittää peliin ja Tomillakin maltilliset 13 cd:tä. Juomapuoli hoitui setillä: Karjala III, Dark Crowmoore, Magnes Irish Cider, Somersby ja Makers Mark Bourbon. HK sininen ja ranut sekä Taffelin Waffelit hoitivat suolapuolen. Setti kaikui ajast'aikaa 9:45 - 15:50 eli kauniisti ja ihanteellisesti karvan alle 6 tunnin. Meillepä jäikin rutkasti aikaa katsella mahti mälli kuvaa. Tomi lähti taipaleelle 20:50 joten Tainakin sai vielä iltarauhaa viettääkseen.

Tomo ja NinoTomo ja Nino

RanboRanbo

OssiOssi

GiiseriGiiseri